Stream-keikka Off Stage Festivalilla 30.5.2020

Tyrantti tykittelee lauantaina 30.5.2020 klo 19:15 nettikeikan osana Off Stage Festivalia!

Kaksipäiväisessä online-tapahtumassa esiintyvät myös Swallow The Sun, Pikakassa, SMC, Feastem ja Vagabond Hearts. Liput myy Lippu.fi.

Aikataulu la 30.5.2020:

18:00 Feastem
19:15 Tyrantti
20:30 Swallow The Sun

”AJA!” ulkona NYT!

Tyrantti-yhtyeen Aja!-single on ensimmäinen maistiainen yhtyeen tekeillä olevalta toiselta albumilta. Aja! julkaistiin 22.4.2020.

”Aja!” esittelee musiikillisia äärirajojaan kokeilevan Tyrantin, jonka soitosta huokuu kiertueiden tuoma tiukkuus, raikkaus ja nälkä uuden musiikin tekoon. Napakkaan alle kolmen minuutin mittaan kellottavassa biisissä kuuluu keikoilta tuttu armoton meininki. Vaaran tuntu on jatkuvasti läsnä.

– Meitä ei haittaa, jos me ollaan jollekin ”Suomen Judas Priest” – onhan kyseessä todella kova bändi – mutta ensisijaisesti me lähdettiin tekemään nimenomaan hemmetin kovaa Tyrantti-levyä suomenkielisen melodisen metallin ja hard rockin ystäville. Siinä tulevan albumin nopeimmasta päästä oleva ”Aja!” mielestäni onnistuu enemmän kuin hyvin: ei mikään muu bändi kuulosta tältä, laulaja-basisti Nahka-Sami kommentoi.

Aja! on laulu vapaudesta, kahleista pakenemisesta ja yhdessä vastarintaan nousemisesta. Jollekin se voi kertoa henkisten lukkojen aukeamisesta tai toimia anthemina perjantai-illan tunnelmiin kusisen työviikon päätteeksi. Tyrantin debyyttialbumin sanoituksiin vihkiytyneet voivat ehkä kuulla siinä ”Konesydän”-kappaleessa kuvaillun dystopisen maailman kaikuja.

Äänitys ja miksaus: Juhis Kauppinen / Shed Studios
Masterointi: Mika Jussila / Finnvox
Kansitaide: Julia Riitijoki